Turvallista matkaa helvettiin

Pitkästä aikaa...

2011-12-07T13:43:01+02:00

Jeez, siitä näyttääkin olevan hetkinen kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Ja paljon on tapahtunut...

Erosin siitä pitkäaikaisesta poikaystävästäni, koska en millään kestänyt enää hänen kanssaan. Ja tiedättekö mitä? Kaikki ahdistus, masennus ja rauhattomuus katosi heti, kun olin jättänyt hänet ja muuttanut omaan kämppään. Miulla on uusi mies nyt ollut tässä syksystä lähtien, hänen kanssaan menee ihan hyvin. Ainut asia mikä nykyisin vaivaa on valtava väsymys, enkä edes ymmärrä, mistä se tulee. En omasta mielestäni ole enää masentunut, mutta aamuisin sängystä ylös pääseminen on erittäin vaikeaa. Poissaoloja on alkanut tulemaan ihan reippaasti ja valmistuminenkin sitten siirtyi... Mikä ihme minua vaivaa?? Kesällä epäiltiin hyvin vahvasti bipolaarihäiriötä, mutta en nyt sit tiedä. En ymmärrä yhtään. Mieleni on omien tuntemuksieni mukaan ollut todella hyvä, olen iloinen ja seurallinen, jaksan tehdä kotitöitä ja tämmöistä. Mutta kouluun en jaksa nousta, vaikka kuinka yrittäisin nukkua hyvin. Tosin, en ole nukkunut pitkään aikaan ilman lääkkeitä. Joka yö on otettava jokin pilleri, että saa nukahdettua. Vaikka olisin kuinka väsynyt niin en saa unta, rauhattomuus iskee juuri öisin pahimmillaan. Muuten sitä ei juurikaan enää ole. Haluaisin kovasti käydä tuon koulun loppuun, mutta en tiedä pystynkö. :( Ja ihmiset siellä ajattelevat, että minä vain lintsaan kun minua ei kiinnosta. Ei se ole niin! En vain ymmärrä mikä minua vaivaa. :( Aamuisin ahdistaa ja itkettää, kun en pääse ylös. Herään kyllä, mutta en saa aikaiseksi sitä, että nousen ja lähden sinne kouluun. Hitto, että tulee kauhea itseinho tämmöisestä. :(

En ole koskaan vielä valmistunut mihinkään ammattiin, paljon olen kouluja aloitellut mutten mitään ole kyennyt käymään loppuun. Tässä koulussa ensimmäisenä vuotena minulla oli tasan yhden päivän poissaolo, toisena vuonna ehkä enintään viikon, mutta nyt viimeisenä on ollut ihan liikaa. Miksen osaa/pysty/jaksa käymään tätäkään loppuun, mikä v*ttu minulla on? :(

:) :/ :| :( :'( öööö.

2011-07-29T06:35:01+03:00

En oikein osaa sanoa miltä minusta nykyisin tuntuu. No toisaalta, on ollut nyt todella hyviä päiviä, jos nyt niin voisi sanoa. Mulla on uus masennuslääkitys, tosin sellainen jonka vaikutus tulee paljon myöhemmin kuin normeissa masennuspillereissä, mutta tuntuu että se ois jo vähän tehonnut. Tiedättekö mikä muu 'piristää' mua? Se, että olemme tavallaan pitäneet poikaystäväni kanssa taukoa, emme ole nähneet yli viikkoon eikä pidetä juurikaan yhteyttä (vaikka asumme yhdessä mutta hän on nyt armeijassa jneeeeeeeeee), ja se tuntuu mielestäni todella hyvältä! Siis, olemme jutelleet tästä, tai siis minä olen, että tarvitsen jotenkin omaa aikaa ja tilaa... Ja kun olen sitä saanut, tuntuu kuin olisin paljon onnellisempi, johtuisikohan se siitä kun olen itsekseni ja vastaan myöskin itse itsestäni? Ettei ole ketään, joka tavallaan huolehtii ja katsoo perään. Tottakai olen kiitollinen poikkikselleni että hän on jaksanut 'vahtia' minua niinä aikoina, kun vetelin unipillereitä sun muita täysin holtittomasti ja väärin jne.. Mutta meillä on ollut ja on yhä omat vaikeutemme suhteessamme, ja ajatus 'erosta' tuntuu jotenkin niin... Oikealta. En minä tiedä. Kun olen ollut itsekseni, olen jaksanut nähdä paljonpaljon enemmän kavereita, vastannut aika hyvin puhelimeen, ja mikä on ehkä parasta, en ole ollut niin masentunut, en edes muista koska olisin viimeksi itkenyt! Hitsi, tää on niin outoa. Olenko ihan paska ihminen, kun tämä tuntuu niin hyvältä? Olenko? :S Kai minullakin on oikeus olla onnellinen, vaikka se tarkoittaisi olla sinkkuna tai jotain mutta....

Mutta tässä vaan on sekin että pitäisi muuttaa, etsiä uus kämppä ja tsillee. Harmi vain, olen opiskelija, jolla EI OLE VARAA mihinkään kalliiseen yksiöön :s Onko tämmöisellä ns. sairaalla opiskelijalla oikeutta saada muutakuin sitä perus opinto- ja asumistukea? Se on niin helvetin vähän kuitenkin mitä sieltä annetaan, enkä mie vois muuttaa oikeen kenenkään kanssa puokkiin mihkään. Tartten sen oman rauhan, että on parempi olla jne. Tietty kaikkihan sitä varmaan haluis, en nyt tahdo kuulostaa joltain jolle mikään ei kelpaa, mutta se nyt vaan on niin. Kyllä tää sairaus vaikuttaa tuommoisiinkin asioihin. Jos joku tietää, onko mulla mahollisuuksia saada jotain muitakin tukia että voisin asua yksikseni jossain yksiössä, niin kertoilkaa. Kun töissä ja koulussa molemmissa en voi missään nimessä käydä vielä, en nyt niin terveeksi itseäni tunne... Vaikka kai se ois melkein pakko jostain sitä rahaa hommata mut....

: (

2011-07-19T21:15:01+03:00

On niin kauheen vaikeeta ylläpitää ihmissuhteita niiden kanssa, jotka ovat jo valmiiksi päättäneet, että inhoavat minua loppuikänsä. En tule perheeni kanssa toimeen, en ole oikeen ikinä tullut. Nykyään vielä huonommin. Toisaalta, silloin kun asuin vielä kotona, niin olivat asiat silloinkin aika pahalla tasolla. Henkistä ja vähän fyysistäkin väkivaltaa on ollut aina. Eikä se muutu miksikään, johtuuko se minusta? Tiedän, olen sairas ihminen, mutta en minä oikealta luonteeltani ole paha. Nytkin vain olen niin väsynyt heihin ja... Niin. Haluaisin vain, että joku heistä ymmärtäisi. Mutta sitä ymmärrystä en tule ikinä saamaan, vaikka kuinka olen sitä pyytänytkin. Harmittaa vain että olen perheemme ja suvumme ainoa 'musta lammas', vain koska satun olemaan mielenterveydeltäni hieman... pipi.

Oikeuttaako se vihaamaan toista niin paljon? Ilmeisesti. Tarkoittaen tällä nyt isääni, joka ei ole koskaan 'hyväksynyt minua sellaisena kuin olen.' Kiitos iskä, niin mäkin sua!

O.o

2011-07-17T13:52:01+03:00

Okey nyt on vähän selkeämmät ajatukset päässä, mutta AHDISTAA, ihan hitosti. Ahdistun omasta itsestäni ja käytöksestäni. Teen paljon asioita, jotka on väärin, joiden takia moni ihminen voisi vihata mua, jos tietäisi. Olen huono tyttöystäväkin ja ties mitä muuta. Valehtelen ihmisille, vaikken tahtois, mutta teen sen kyllä siksi, että saisin olla rauhassa. Äh en minä tiedä. Olen toki ennenkin tehnyt tyhmyyksiä, tuossa keväämmällä tein niitä ihan liikaakin, mutta en jäänyt miettimään niitä sen pidemmäksi aikaa. Nyt kaikki 'vääryys', mitä teen, jää vaivaamaan mua ihan kauheasti. Tälläkin hetkellä kaduttaa mm. kaikki, ja nyt tuntuu kehossa semmonen tyhmä tunne, en osaa selittää sitä mutta semmonen, ei pistävä vaan... No vittu. Kuitenkin. Hyvin epämukava fiilis sekä fyysisesti että henkisesti. :S

Juu ei taaskaan mitään järkevää, mutta sainpahan vähän purettua tuntemuksiani.

Eäääääh...

2011-07-17T12:00:01+03:00

Hmmmh, kyllä v*tuttaa kun menin juomaan, vaikka tiiän ettei se tee mulle yhtään hyvää. ;S Täytyis tosissaan yrittää olla ilman, ja pystynkin siihen varmasti, mut se vaatii paljon... En toki kylläkään nimeäisi itseäni alkoholistiksi, koska en nyt niiiin usein juo, enkä ikinä siihen asti että sammuisin, mutta on se on tarpeeksi paha jo muutenkin tän lääkityksen kanssa. Ja kun ois viä tiedossa että yhellä kaverilla ois yhtä ainetta mitä tahtoisin kokeilla ja.... Ei helvetti :S Miksi en vain ole normaali ihminen joka EI koskisi mihinkään päihteisiin tai muihin ja mieli ois tasapainossa. Pääsenkö koskaan tasapainoon edes itseni kanssa? Välillä tuntuu, ettei siitä tule ikinä mitään. Toisinaan olen ihan tyhjä sisältä, en tiedä mistään mitään enkä tunne mitään. Toisinaan taas mieleni on yhtä sekasortoa, ajatukset rientää, hypin paikasta toiseen enkä ajattele mitä teen. Tää on niin raskasta. Tahtoisi vaan olla ihan hyvällä ja levollisella mielellä. Psykekin kysy, että koska olen tuntenut oloni viimeksi NORMAALIKSI. Sanoin, etten edes muista koska viimeksi. Siitä on niin pitkä aika.

Ihan kun mut ois kahlittu tähän olotilaan koko mun loppuiäkseni. ;S

Don't think, drink!

2011-07-15T18:05:01+03:00

Nii'i. Lupasin kyllä juuri maanantaina psykelle etten joisi alkoholia. Mitähän tässä parasta aikaa teenkään? Vittu, että ottaa päähän etten pystynyt tänään olemaan ilman. Nyt itkettääkin, tosin se johtuu surullisesta musiikista. Ja siitä, kun taas tajusin, ettei kukaan välitä minusta sillä tavalla kun tahtoisin. Juueimullamuuta.

AHDISTAA.

Ahdistus.

2011-07-15T01:21:01+03:00

Taisin juuri viime tekstissäni mainita ongelmastani, joka liittyy soittoihin vastaamiseen. En totisesti ymmärrä, miksi en kykene vastaamaan tietyille ihmisille ollenkaan. Tai no niin, syyhän on siinä, että koen sen jotenkin ahdistavaksi ja epämiellyttäväksi, mutta miksi? Se on todella häiritsevää. :S Joudun aina pyytämään heitä laittamaan viestin ja selittelemään, miksi en vastaa soittoon. Todella kuluttavaa, ja sekin kun he kysyvät kasvotusten asiasta, on jo tarpeeksi kiusallista. En minä sitä tahallani tee, en vain voi sille nyt mitään. Kai? Miten saan itseni irti tästä tunteesta, että voisin oikeasti puhua normaaleita asioita normaalien ihmisten kanssa? Menetän pian kaikki ihmiset ympäriltäni, ja vain siksi etten osaa olla niin kuin kaverit yleensä ovat. Huoh. Ahdistavaa. :S

Killing Loneliness...

2011-07-08T01:18:01+03:00

Olen yksinäinen. Ja niin yksin. Aina, koko ajan. Olisi kyllä ihmisiä joihin pitää yhteyttä, mutta en taas ole jaksanut pariin viikkoon. Hävettää ja surettaa. Muutama ihminen on mullekin yrittänyt soittaa, mutta en tietenkään ole taaskaan kyentynyt vastaamaan. Mikähän siinäkin on, että kun tää aika iskee, niin en voi vastata soittoihin. Pyydän aina viestittämään asian, vaikka se olisi kuinka pientä tai suurta. Minä en vain voi puhua puhelimeen, kun olen tässä olotilassa. En vaan ymmärrä miksi. Ihmiset joutuu soittelemaan mun miehelle kun minä en vastaa. Ja se joutuu selittään että Deppis on suihkussa tai Deppis on nukkumassa. Häpeän tätä niin suunnattomasti. Tahdon että tää tauti otetaan musta pois. Tiedän ettei se halua irroittaa, mutta minä haluan. En pidä tästä sekavasta minästäni yhtään, en yhtään. En tiedä kelle tästä puhuisin, ei kukaan kuitenkaan ymmärrä miltä tämä tuntuu. Tekisin mitä vaan, jos saisin vaihtaa edes tämän johonkin toiseen. Minä en tiedä kykenenkö selviytymään tästä kaikesta. Se vaatii niin paljon...

Nytkin olen koko kesän ollut työttömänä, tai no paremminkin sanoen työkyvyttömänä, kesätöitä olisin saanut monestakin paikkaa, mutta ei, en tietenkään voinut mennä. Koska olen sairas. Tahtoisin vain normaalin mielen ja normaalin elämän, tai edes kutakuinkin tavallisen. Nykyään herään aamulla tai aamupäivällä, keitän kahvit, avaan tietokoneen, katson joitain sarjoja ja mesetän tms. Teen tätä muutaman tunnin. Sitten saatan ehkä lähteä käymään ulkona vähän kävelemässä, kunnes tajuan että siellä on ahdistavaa ja tulen takaisin sisälle. En jaksa siivota enää niinkuin ennen. Odotan että kello tulee puoli viisi, että alkaa salkkareiden kesäuusinnat. Ne katson joka päivä. Sekin hävettää mua tosi paljon, muut joutuu tekeen töitä ja mää vaan makaan ja katon jotain SALKKAREITA. Se jopa itkettää mua, kuinka säälittävä minä olen. Illat sitten menee muuten vaan dataillessa tai jotain. Useimmiten näin. Ja yöllä kun on nukkumaanmenoaika, niin itkettää. En saa nukuttuakaan enää.

Onko tämä jotain elämää?

Sinulle on varattu aika psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle, ....

2011-07-05T18:17:01+03:00

Ensi maanantaina taas. Ihan hitsin kiva juttu : )) Pääsee vähä purkaan näitä tyhmiä ajatuksia sun muita. Niin ja anteeksi muuten kun en ole täälläkään hetkeen kirjoitellut. On ollut niin paljon asioita.

Muun muassa oon pohtinut pitkään suhdettani, jolle tulisi pian 4 vuotta täyteen. En vain yksinkertaisesti taida enää jaksaa tätä. Tai ehkä jaksan, mutta en tiedä tahdonko. Olemme kasvaneet niin erilleen. Ja minun totisesti pitäisi varmaankin ottaa aikaa itselleni, tämän sairaudenkin takia jota hoidetaan vasta nyt, ois vaan pitänyt hakea apua jo aikoja sitten... :S Ja mun menneisyys on sellainen, jota en itsekään ole vielä hyväksynyt. En minä tiedä. Tuntuu toisaalta vaan niin pahalta ajatella, että neljä vuotta menisi ihan hukkaan. :S Tottakai rakastan miestäni, omalla tavallaan, mutta en enää tunne sitä vetovoimaa häneen, kuin ennen. Tuntuu ennemminkin, että tämä suhde on vain tottumus. Olenko ihan kamala ihminen? Me nykyisin riitelemme lähes jatkuvasti, useimmiten asiat liittyvät jollain tapaa minuun ja sairauteni 'aiheuttajaan' (paska lapsuus jne), ja sekin tuntuu todella pahalle. Mitä jos saisin asioitani vähän järjestykseen, itselleni hyvän ja jatkuvan hoidon, olisiko sitten suhteemme parempi? En vain jaksa ylläpitää sitä nyt kun olen pahimmillani. Pitäisikö minun laittaa tämä suhde jäihin ja yrittää uudestaan joskus, jos siltä vielä tuntuu? Uskokaa pois, olen ajatellut tätä, yli vuoden jo. Ei ole mikään yhtenä iltana tekaistu hätäinen päätös.

What should I do...

I wanna heal, I wanna feel (like I'm close to something real)

2011-06-28T14:43:01+03:00

Huppista. Oon vähän laskenut tasottavien lääkkeiden annostusta itse. Mutta ihan vain siitä syystä, että se tuntuu mielestäni oikealta. Toissapvänä en ottanut pillereitä ollenkaan, olin tosi iloinen koko illan, en itkenyt yhtään. Okei no sain unta vasta neljän jälkeen ja olin todella levoton yöllä kun ois pitänyt nukkua ja juu.. Eilen otin yhden pillerin joskus about kuuden maissa, ja se lamaannutti mua taas ihan täysin. Helvetti, en vihaa mitään niin paljon kuin sitä oloa kun tuntee olevansa vaan, kaikki on yhtä tasaista viivaa ____________________________________________________. Mhm. Ja loppuyöstä sitten itkin juuri ennen kuin koetin mennä nukkumaan. Eli ei, minä en ota tänään yhtäkään pilleriä. Mieluummin olen levoton ja HYVÄN FIILIKSEN OMAAVA kuin se itkuinen ja 'aivokuollut.' En pidä siitä tunteesta, en.

Haluan tuntea jotain. En itkua tai tuskaa. Vaan tätä. Vaikkei tämäkään ole hyväksi mutta...